sunnuntai 17. syyskuuta 2017

Lehtikaali-nokkosletut- VHH, gluteeniton, viljaton ja maidoton



Lehtikaali teemalla jatketaan vieläkin koska paahdin uunissa sitä sen verran paljon, että sitä tulee tungettua joka paikkaan- tällä kertaa lettuihin:) Viimeksi postasin vähähiilarisen lehtikaalisämpylän ohjeen ja siitä tuli super suosittu. Letut voi tehdä todella vähähiilarisena ja ne ovat myös maidottomia, gluteenittomia ja viljattomia- kuinkas ollakkaan:) Lehtikaali ja nokkonen lisäävät lettujen ravintoarvoa hurjasti- voinkin sanoa hyvällä omalla tunnolla näitä lettuja varsinaisiksi terveysletuiksi, jotka sopivat erinomaisesti terveystietoisen ihmisen aamu- tai iltapalalaksi.

Psylliumkuitu on tässä ohjeessa antamassa hieman rakennetta ja ennen kaikkea lisäämässä lettujen kuitupitoisuutta. Vähähiilarisessa ja ihan runsashiilarisemmassakin ruokavaliossa harvoin on kuituja liikaa, aina ei edes riittävästi. Vähähiilarista ruokavaliota noudattavat valitsevat manteli-, lupiini- tai kookosjauhon. Itse käytin tällä kertaa kuvien letuissa Foodinin kikhernejauhoa joka sopi tähän ohjeeseen kuin nenä päähän.  Kikherne on kasviherneenä tunnettu proteiinirikas ja kuitupitoinen hernekasveihin kuuluva palkokasvi, josta valmistettu jauho on luontaisesti gluteeniton. Proteiinin ja kuidun lisäksi kikhernejauho sisältää runsaasti kaliumia ja magnesiumia sekä on hyvä kalsiumin lähde. Tietenkin voit korvata jauhot myös muilla jauhoilla oman dieettisi reunaehtoja myötäillen.



Heitin taikinan sekaan teelusikallisen nokkosenlehtijauhetta ravintoarvoa lisäämään. Voit korvata jauheen tietty kuivatulla nokkosella tai jättää sen poiskin. Itse haluan täydennellä hieman varastorauta-arvojani, joten siksi tuo nokkonen vetää lehtikaalin lisäksi nyt kovasti puoleensa. Lehtikaalin voit joko paahtaa uunissa rapeaksi tai laittaa vaikkapa pakastettua lehtikaalia taikinan sekaan. Pakastamisen ja paahtamisen hyvä puoli on se, että jäisenä ja paahdettuna lehtikaali murentuu helposti ihan pieniksi muruksi ja sitä on helppo sirotella minkä tahansa ruoan tai taikinan sekaan. Toki voit vihannessaksilla leikata pieniä palasia ihan tuoretta lehtikaaliakin. Itse käytin paahdettua lehtikaalia tällä kertaa, koska pidän siitä eniten.

Blogin virallinen laadunvarmistaja, nuorempi poikani Noppa, varmisti lettujen ohjeen julkaisukelpoisuuden ja totesi niiden olevan erittäin hyvän makuisia. Koska heti ensimmäinen lettu meni suoraan Nopan suuhun, niin komistus totesi, että tosi hyviä, mutta kuulemma jotakin vielä puuttui. Se jokin oli suola, jonka määrää lisäsin ohjeeseen palautteen saatuani. Söimme letut Fitnessfirstin cashewpähkinätahnan kanssa, joka sopi todella hyvin lettujen kaveriksi muutamalla stevia tipalla höystettynä- suosittelen:)


Blogin lukijana alennusta Fitnessfirstin tuotteista

Blogin lukijana saat Fitnessfirstin normaalihintaisista tuotteista -10 %:n alennuksen koodilla "kutsuvapauteen". Kun klikkaat ohjeessa tummennetulla fontilla olevia tuotteita, niin pääset suoraan nettikauppaan ja voit ostaa tuotteita huomattavasti edullisemmin kuin marketeista.

Täältä pääset Fitnessfirtin nettikauppaan.

Täältä voit lukeaa lisää tuotteista, joita on käytetty tässä postauksessa ja blogin ruokaohjeissa. Lista päivittyy koko ajan.

Täältä löydät lisää blogin ruokaohjeita.

Ohje

4 munaa
2 dl kasvimaitoa
1,5 dl kikhernejauhoa tai manteli- kookos- tai lupiinijauhoja
noin 50 g paahdettua lehtikaalia* 
1 tl nokkosenlehtijauhetta tai kuivattua nokkosta

Irroita lehtikaalista puumainen varsiosa ja saksi lehdet pieneksi silpuksi vihannessaksilla. Laita uuniin paahtumaan 150  asteeseen noin 25:ksi minuutiksi. Voit myös käyttää pakastettua tai tuoretta lehtikaalia. 

Vatkaa munat rikki ja lisää kasvimaito. Hienonna lehtikaali pieneksi muruksi. Lisää suola ja muut ainekset ja sekoita kunnolla. Paista voissa kunnes lettujen pinta on kullan ruskea.

Eikö tämä ohje miellyttänyt? 

Blogista löytyy runsaasti muita vähähiilarisia, gluteenittomia ja viljattomia ruokaohjeita. Löydät ne täältä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti