maanantai 10. huhtikuuta 2017

Proteiinipizza- VHH, gluteeniton ja viljaton


Olen niin rakastunut Foodinin vaniljaheraan, että olen halunnut jo jonkin aikaa sitten kokeilla sen sopivuutta pizzapohjaan ja voin todeta, että toimii. Blogissani aikaisemmin julkaistu pizzaohje on ollut suuri menestys ja on edelleen blogini toiseksi suosituin ruokaohje. Tässä pohjassa on vielä vähemmän hiilareita kuin edellisessä, koska mantelijauho on korvattu  heraproteiinilla. Eli kun ottaa huomioon, että ohjeesta tulee pellillinen pizzaa, niin voidaan puhua lähes hiilarittomasta pizzasta.

Ohje on ihan huippu siitä syystä, että pohjan ainekset sekoitetaan käsin kulhossa eli mitään kodinkoneita ei tarvita ja levitetään lusikalla leivinpaperilla vuoratulle uunipellille. Niin helppoa ja nopeaa: pohjan tekemiseen menee muutama minuutti ja levittämiseen toiset muutama. Eniten aikaa menee täytteiden pilkkomiseen ja jauhelihan paistamiseen. Nykyään tuleekin pizzaa tehtyä tosi useasti kun ei tarvitse tapella vehnäjauhopohjan levittämisen kanssa.

Miltä tämä pohja sitten maistuu ja entäs rakenne? Omasta mielestäni pohjan rakenne on todella hyvä: ei halkeile eikä tartu leivinpaperiin. Meidän Allu sanoi, että paras pizzapohja, mitä on koskaan maistunut. Minunkin mielestäni maistuu hyvältä, mutta meidän Noppa sanoi, että pohja on hieman mauton. Tässä taas näkee, että nämä ovat makuasioita joista ei voi kiistellä. Hieman itseäni häiritsee se, että täyte irtoaa helposti pohjasta- sama juttu taisi olla toisen blogini toisen pizzaohjeen kanssa jos nyt oikein muistan.


Pizza on myös gluteeniton ja viljaton.  Maidotonta tämä ei ole heraprotskun takia vaikka monet, jotka eivät siedä maitoa, eivät siitä oireita saakaan. Tätä ei voi tietenkään kenellekään luvata, joten omalla vastuulla ja harkinnalla pitää kokeilla jos haluaa. Maidoton pizza ohje löytyy postauksen alaosasta. Psylliumin kanssa kannattaa olla tarkkana, sillä hienojakoinen tekee joskus tepposia eli paakkuuntuu. Fitnessfirstin psyllium toimii ainakin hyvin ja itse käytän nykyään pelkästään sitä.

Blogin lukijana saat Fitnessfirstin normaalihintaisista tuotteista -10 %:n alennuksen koodilla "kutsuvapauteen". Kun klikkaat ohjeessa tummennetulla fontilla olevia tuotteita, niin pääset suoraan nettikauppaan ja voit ostaa tuotteita huomattavasti edullisemmin kuin marketeista.

Täältä pääset Fitnessfirtin nettikauppaan.

Täältä löydät lisää blogin ruokaohjeita.

Täältä löydät blogin toisen pizzaohjeen, joka on myös maidoton (alla oleva kuva).


Ohje (pohja):

3 munaa
1 dl turkkilaista jogurttia (partaäija parasta)*
1 rkl psylliumia (karkeaa)
0,5 tl suolaa

Täyte:

-oman maun mukaan esimerkiksi jauhelihaa, tonnikalaa, katkarapuja, tomaattia, valkosipulia, homejuustoa jne.
-paseerattua tomaattia/tomaattipyrettä/ketsuppia 
-juustoraastetta
-pizzamaustetta

Vatkaa munat ja jogurtti. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää munajogurttiseoksen joukkoon. Sekoita hyvin. Taikina jää löysäksi tällä ohjeella. Kaada taikina uunipellille ja tasoita lastalla tai lusikalla. Katso ettei reunat jää liian ohueksi. Sinusta saattaa tuntua, ettei taikinan määrä voi mitenkään riittää koko pellille, mutta riittää se. Jatka vaan lusikoimista, taikina saattaa joistakin kohdista olla todella ohut, mutta se on ok sillä nyt ei olla tekemässä pannupizzaa. Paista pohjaa aluksi 200 asteessa  noin 10 minuuttia. Ota pohja pois uunista ja lisää tomaattipyre ja haluamasi täytteet, mausteet ja juustoraaste. Paista uunissa vielä niin kauan että juusto saa kauniin värin.


VINKKI: erillisen salaatin sijasta voit heittää pizzan päälle vaikkapa rucolaa- oih kun on hyvää:)

Mamma yllätti Meikän kun yritin varastaa äsken pizzaa pelliltä- leivinpaperin rapina käräytti! Nyt vähän nolottaa- Mamma äyskäisi äsken Meikälle, että oon kuulemma maailman koulutetuin varas. Onneks Mamma leppyy nopeasti...

4 kommenttia:

  1. "Wow miten hyvää - saako tätä lisää?", tyyppisiä lausahduksia tulee perheenjäsenten suusta heidän tätä pizzaa maistellessaan. Todella positiivinen kokeilu. Pitää ottaa vakioruokien listalle tämä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla😊 Kyllä tämä meilläkin maistuu😊

      Poista
  2. Kaapista löytyi vain riusiproteiinia, mutta hyvin toimi sekin. Kiitos taas loistavasta ohjeesta...

    VastaaPoista