sunnuntai 2. huhtikuuta 2017

Paras flunssankaato juoma ja muitakin vinkkejä flunssan selättämiseen


Meillä riehuu joku ihme kuppa. Todellakin riehuu, koska mieheni joka ei yleensä flunssista kärsi, on ollut viikon verran todella kipeä. Samoin toinen poikani. Päivä tolkulla korkeaa kuumetta, kurkku kipua ja kovaa yskää. Olin jo kuvitellut että flunssakausi olisi ohi, mennäänhän sentään jo huhtikuuta, mutta ei. Toinen pojistani on säästynyt taudilta ja minullakin se tuntuu kropassa jylläävän aiheuttaen tosin ainoastaan väsymystä ja lihaskipuja. Näköjään tuttavapiiristäkin moni on kaatunut petiin eli taitaa olla kyseessä kevään viimeinen epidemia.

Nyt on kuitenkin sellainen tilanne, että huomenna on taas lähdettävä kukonlaulun aikaan Hesaan pariksi päiväksi, joten piti ottaa flunssan ehkäisyn laajin mahdollinen arsenaali käyttöön:) Ja nyt ei sitten mitään "sänkyyn ja peitto korviin"- kommentteja, koska en ole kipeä. Ainoastaan vähän nuhjuinen eli joku selvästi vähän nakertaa. Toinen tapa hoitaa tilannetta olisi se, että lopettaisin "laajan arsenaalin" käytön, tekisin salilla hikitreenin tai kunnon joogaharjoituksen, niin tauti tulisi kunnolla päälle. Ja sitten vaan sairatettaisiin. Mutta ei nyt! Toki raskaat työreissut on ehkä se varmin tapa tulla kunnolla kipeäksi, mutta murehditaan sitä sitten jos näin käy. Sitten pitää ottaa käyttöön vielä laajempi arsenaali:)

Flunssajuomaa, eteerisiä öljyjä, homeopatiaa, terveellistä ruokaa, lepoa, stressin välttämistä...

Mitä se laaja arsenaali sitten sisältää? Flunssa juomaa, jossa on haudutettua inkivääriä, luomu sitruunaa, hunajaa ja inkiväärisitruuna teetä. Toki teen voi korvata esimerkiksi pakuriteellä. Lisänä laaja kirjo eteerisiä öljyjä laimennettuna suoraan iholle, jalkakylpyyn ja yöksi pöhisemään diffuuseriin. Jos tilanne pahenee, niin sitten valkosipuli käyttöön hauteena, teen seassa ja jalkakylvyssä. 

Tärkeintä on tietty lepo ja stressin välttäminen. Täältä löydät meditaatioharjoituksen stressin poistoon. Ja levolla tarkoitan hikiliikunnan välttämistä. Esimerkiksi nyt jos menisin salille tekemään hikitreenin tai voimakkaan joogaharjoituksen, saisin takuuvarmasti taudin päälleni koko loistossaan. Yöunien tärkeyttä ei voi liikaa korostaa, koska immuniteetti heikkenee merkittävästi mikäli keho ei saa tarpeeksi unta.

Ruokavalio on tietenkin todella tärkeä juttu eli nyt jos koskaan kannattaa syödä terveellisesti. Virukset ja bakut rakastaa sokeria ja vehnäjauhoja ja saa niistä elinvoimaa. Kannattaa nauttia ravintorikkaita smoothieta, runsaasti kasviksia, kotimaisia marjoja ja hyviä proteiinin lähteitä. Maitotuotteista käyttäisin korkeintaan turkkilaista jogurttia ja hyvälaatuisia juustoja jos maitotuotteet yleensäkään kuuluvat ruokavalioon. Terveellisiä ruokaohjeita löydät täältä.

Homeopaattiset valmisteet ovat erittäin tehokkaita oikein käytettyinä. Aconitum ja belladonna nyt ainakin alkuvaiheeseen ja jos flunssa jatkaa kulkuaan poskionteloihin tai keuhkoputkiin niin sitten hepar sulphuris tai kalium bichromicum. Hydrastis canadensis on tosi hyvä limakalvojen tueksi. Ette arvaakaan kuinka monta poskiontelo- ja korvatulehdusta olenkaan hoitanut viime vuosien aikana. Vaikeimmat tapaukset on sitten ihan ammatti homeopaatti hoitanut eli ei tässä nyt ihan lasten hengillä ole leikitty:) Homeopaattisten hoidon lisänä tulehdustilojen hoidossa on aina ollut mukana myös sipuli eri muodoissa, jonka ainut huono puoli on haju. Se todella tulee joka ihohuokosesta läpi etenkin jos sitä käyttää hauteena, jalkakylvyssä ja sisäisesti. Eli en suosittele käyttöä ensitreffeillä ellet halua päästä treffikumppanista nopeasti eroon.

Vitamiineja, probiootteja, kossua...

 Ja tietty perusvitskut käyttöön eli ester c-vitamiini suurina annoksina, monivitamiinit sekä sinkkiasetaatti ja d-vitamiini suoraan suun limakalvoille suihkeina. Suihkeet imeytyvät hyvin eikä imeytyminen riipu suoliston kunnosta. Suolistoa kannattaa ruokkia hyvillä probiooteilla ja antaa niiden ruoaksi prebiootteja. Hiivaprobiootti boulardii on ehdoton suosikkini, koska se on ihan mieletön sissi- edes antibiootit eivät saa sille yhtikäs mitään.

Sinkkiasetaatti todellakin saattaa stopata flunssan. Sitä saa suihkeena apteekista ja flunssan alettua sitä pitää suihkuttaa suuhun useita kertoja päivässä. Tilasin I Herbista myös hyvän hintalaatusuhteen omaavan Immune Support suihkeen- melkoisen hyvän oloinen tuote immuniteetin buustaamiseen.  Suihke maksaa hieman yli 6 dollaria eli ei juuri mitään. Tuotteen löydät  täältä. Koodilla VKC039 saat tuotteesta -10%:n allennuksen. Oreganoöljy on antibioottinen yrtti ja sitä käytetään myös parantamaan vastustuskykyä yhdessä oliivinlehtiöljyn kanssa. 

Ihan taudin alkuvaiheessa voi ottaa ruokalusikallisen raakaa kossua. Olen saanut tämän ohjeen vyöhyketerapeutti ystävältäni ja en nyt muista mihin sen teho perustuu. Tai muistan, mutta en uskalla sitä tänne kirjoittaa. Ja sitten se kossun kanssa läärääminen loppuu tuohon  eli oikeasti ainoastaan  se yksi ruokalusikallinen. Ei koko pulloa.



VINKKEJÄ FLUNSSAN KAATOON:

- Inkiväärisitruunajuoma
- Terveellinen ravinto, joka sisältää paljon kasviksia, marjoja ja hyviä proteiinin lähteitä.
- Eteerisistä öljyistä ainakin mänty, inkivääri, piparminttu ja teatree. Young Livingin Thieves nostaa vastustuskykyä ja on ihan huippu tuote. Öljyjä voi käyttää laimennettuna suoraan iholle, jalkakylvyssä tai diffuuserissa
- Valkosipuli jalkakylpy terästettynä eteerisillä öljyillä. Muutama tippa riittää. 
- Sokerin ja liiallisen hiilarin välttäminen
- Suoliston tueksi ja immuniteetin boostaamiseen esimerkiksi 2 boulardiita päivässä. Tai vaihtoehtoisesti laadukasta probioottia
- Ester C-vitsku isoina annoksina. Sinkkiasetaatti suihke ja d-vitamiinisuihke suoraan suun limakalvoille
- Oregaanoöljykapselit
- Homeopaattiset valmisteet
- Hikiliikunnan välttäminen niin kauan kun olo tuntuu yhtään nuhjuselta. 
- Riittävä lepo ja hyvät yöunet on ihan a ja o
- California Naturalsin Immunity Shots suihke on ihan loistotuote: boostaa immunitettia eikä maksa paljon (linkki tuotteeseen tekstissä)
- Jos mahdollista, vältä stressiä
- Ruokalusikallinen raakaa kossua taudin alkuvaiheessa. Muutoin alkoholista pidättäytyminen

FLUNSSAJUOMAN TEKO-OHJE:

- Iso pala luomu inkivääriä
- Luomu sitruuna
- Inkivääri-sitruuna- tai pakuriteetä
- Luomu hunajaa
- Vettä
- 1 valkosipulin kynsi*

* Maku ei ole päätä huumaava, joten käytä ainoastaan mikäli tilanne on paha. Jätä muutoin pois.

Kuori ja pilko iso pala tuoretta inkivääriä ja kiehauta ne veden seassa. Anna nesteen hautua muutaman minuutin ajan ja lisää lämpimän (ei kuuman) nesteen sekaan inkiväärisitruuna- tai pakuteepussi. Lisää vielä reilusti luomu hunajaa. Nauti lämpimän haaleana useita kertoja päivässä.

Meikä boostaa immunitettiaan laadukkaalla ruoalla. Sitä pitää olla paljon ja usein saatavilla ettei vaan Meikän immuniteetti romahda:)





2 kommenttia: