tiistai 7. maaliskuuta 2017

Mas Palomas


Nyt on taas aika palata blogin ääreen 1,5 viikon sometauon jälkeen. Ensimmäinen postaus loman jälkeen onkin lomapostaus:) Matkustimme koko perhe tällä kertaa Kanarian saarille Mas Palomasiin. Täytyy myöntää, etten ollut reissusta ollenkaan innoissani, koska olen käynyt muutaman kerran Kanarialla eikä se lomakohteena ole koskaan säväyttänyt millään tasolla. Olisin halunnut lähteä mieluummin taas kerran Dubaihin tai Floridaan, mutta mieheni löysi Kanarialta kuulemma hyvän all inclusive hotellin, jossa olisi runsaasti harrastusmahdollisuuksia. En tiedä mikä minuun meni, koska annoin periksi vaikka hotellissa oli inhokkini: kokolattiamatot. Hotelli ei myöskään ollut uusi eikä sellainen minimalistinen ja moderni, mistä minä pidän. Harrastusmahdollisuudet ja helppo all inclusive olivat ne perustelut, jolla suostuin matkalle lähtemään. 


Mas Palomas on tunnettu hiekkadyyneistään ja ne olivat upea kokemus. Dyynejä ja hiekkarantaa silmän kantamattomiin. Silmille pistävää oli myös paikan siisteys: missään ei näkynyt roskia eikä muuta tunnelman pilaajaa. Viiden minuutin kävelymatkan päässä oli ostoskeskuksia, jotka olivat myös todella siistejä ja laadukkaita. Shoppailu ei todellakaan ollut tämän reissun ideana vaan lepo ja rentoutuminen eli tapojeni vastaisesti ostin ainoastaan tuliaiset ja sitten nopeasti takaisin hotellille.





Hotelli yllätti positiivisesti

Majoituimme RIU Palace Oasis nimisessä hotellissa. Ensi vaikutelma oli täydellinen: aulassa oli odottamassa shampanjat coolerissa ja palvelu oli jo tiskillä ensiluokkaista. Huone oli siisti, mutta ne kokolattiamatot olivat tienkin iso miinus. Kylppäri oli tosi siisti ja uusittu. Meidän parvekkeelta oli merinäköala, joka oli todella upea. Pojilla oli oma huone ihan toisessa päässä hotellia. Hotellin sisustus oli tyyliltään klassinen ja silmiinpistävää oli siisteys ihan joka paikassa. 

  
Hotellilla oli 3 tenniskenttää, golfin lyöntipaikka ja puttausalue, ulkokuntosali, pingis- ja biljardipöydät, lentopallokenttä jne. Kävimme päivittäin koko porukka salilla, pelattiin tennistä ja miehet ottivat chippi- ja puttikisoja tiiviiseen tahtiin. Minä tietenkin joogasin hotellin parvekkeella ja nurmikolla. Taas on perheen tennis- ja golfmestaruudet ratkottu ja täytyy sanoa, että miehet ja lapset on terveitä silloin kun ne leikkii. Välillä leikki yltyi kyllä melko totiseksi vääntämiseksi ainakin tenniksessä poikien välillä- miten ne jaksaakaan vuodesta toiseen...



Hotellissa on valtavat puutarha-alueet, joissa on suihkulähteitä ja jopa ulkoporeallas. Alue oli laaja ja hotellin alue oli rajattu korkeilla betoniaidoilla. Hotellissa oli yksi iso uima-allas ja isot allasalueet auringonottoa varten.


Näkymä hotellin parvekkeelta



  Kissoille oma Cat´s Cafe



Hotellilla oli muutamia kissoja, joita ruokittiin hotellin toimesta kaksi kertaa päivässä. Kissoille oli jopa oma kahvila, jossa myös turistit saivat ruokkia kissoja. Kissat myös madotetaan, rokotetaan ja steriloidaan hotellin toimesta. Vuosi sitten Miamissa ruokin joka aamu hotellin alueella olevan kissan- kysyin siihen toki hotellilta luvan koska otin tonnikalat suoraan aamiaispöydästä:) Eläinrakkaana ihmisenä todellakin lämmitti sydäntä, kun näki miten kissoista huolehditaan. Tässä yksi syy tulla tänne uudestaan.

Tämän kissan nimesimme Boss:ksi. Kissa majaisin koko ajan kahvilan vieressä sen näköisenä, että omistaa koko hotellin:) Itsevarmempaa tyyppiä saa hakea:)

Kulkukoiria ei näkynyt lainkaan. Kaikille koirilla oli omistaja ja useilla jopa hopeaketjut kaulassa. Mediassa on runsaasti uutisoitu metsästyskoira galgojen järkyttävästä kohtelusta Espanjassa ja sen perusteella minulla oli melkoisia ennakkoluuloja yleensä espanjalaisten koirienpitokulttuuria kohtaan. Ainakin näin lomakohteessa asia näyttäytyi hyvinkin positiivisessa valossa; koirat oli todella hyvin pidettyjä ja näyttikin olevan statussymboleita omistajilleen. Kuitenkin eläinsuojeluasioissa Espanjalla on paljon tehtävää.

Ruoka oli hyvää ja sitä oli riittävästi


En ole koskaan lihonut lomalla- nyt lihoin usean kilon kuten kuvista näkyy:) Yleensä kyllästyn all inclusive hotellien tarjontaan neljässä päivässä, mutta hotellissa oli niin hyvä ruoka, etten kyllästynyt tällä kertaa ollenkaan. Söimme 3 kertaa päivässä ja muina aikoinakin oli koko ajan kattaus eli periaatteessa olisi voinut syödä koko ajan. Seuraava postaus onkin sitten teemalla reissukilojen sulatus:)



Lomalla on periaatteessa helppo syödä terveellisestikin. Vaikka söin todella terveellisesti pääosin, niin siitä huolimatta tuli syötyä gluteenia ja jäätelöä sekä juotua viiniä joka päivä pari lasia. En ymmärrä miksi minulla ei koskaan ulkomailla tule vatsa kipeäksi gluteenista ja tiedän, etten ole ainoa. Mitä ihmettä Suomessa leipiin laitetaan, koska Suomessa en gluteenia kestä. Olen kuullut tästä yhden selitysversion, joka liittyy lannoiteaineiden käyttöön, mutta en uskalla siitä enemmän kirjoittaa koska "tietoni" perustuu hatariin näyttöihin.


Juustot ja puristetut tuoremehut olivat parhainta antia ruokapöydässä. Juustoja tulikin syötyä niin paljon, että sormuksia oli turha yrittää tunkea aamulla sormiin. 



Loma oli todella onnistunut, ehkä liiankin koska paluu arkeen oli todella vaikea. Onneksi loma jatkui vielä pari päivää Suomeen tulon jälkeen. Tutoa oli tietty hirveä ikävä kaikilla ja jälleen näkemisen riemu oli rajaton. Koiralla oli hoitaja kotona ja kaikki oli mennyt tosi hyvin. Neiti on pari päivää seurannut minua kuin hai laivaa ja ollut tosi nöyränä. Noh, pian Neiti on taas röyhkeä itsensä ja arki alkaa palailemaan uomiinsa. Reissuvaatteet on jo pesty ja huomenna alkaa työt ja blogikin palailee normi päivitys tahtiin.


2 kommenttia:

  1. Ihania kuvia! Kiva että teillä oli mukava loma. Tervetuloa kotiin❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos<3 Oli kyllä upea loma. Paljon olisi puhuttavaa...

      Poista