sunnuntai 12. helmikuuta 2017

Ystävänpäiväkakku- VHH, gluteeniton, viljaton ja maidoton


Tämä postaus on omistettu ystävilleni. Olen onnekas koska minua on siunattu ystävillä, joiden seurassa saan olla oma itseni ja joiden kanssa voin jakaa elämässäni olevia asioita. Vanhat lapsuusen aikaiset ystäväni ovat yhtä rakkaita ja arvokkaita kuin aikuisena solmitut ystävyyssuhteet. On ihanaa, että on olemassa ihmisiä, jotka tuntevat minut jo lapsuudesta asti, tuntevat juureni ja perheeni. Tietävät mistä minä tulen. Ja yhtä arvokkaita on vasta vähän aikaa sitten solmitut ystävyyssuhteet- kun ihminen kohtaa sielun tasolla toisen ihmisen, aika menettää merkityksensä.

Tämän kakun ideana oli kokeilla kahta uutta makeutusainetta, joihin sain idean Fitnessfirstin Aino Mäkelältä: kuitusiirappia ja stevia tippoja. Ensiksi mainittu on aivan uusi tuttavuus, sen sijaan steviaa olen kokeillut aikaisemminkin jauheena ja Nutramedixin tippoina huonolla menestyksellä: jauheesta en pitänyt ja tipat olivat aivan liian vahvoja enkä koskaan löytänyt sopivaa annostusta vaan pistävä maku tuli aina esiin. Olenkin tosi innostunut näistä kahdesta uudesta makeuttajasta, jotka molemmat toimivat erittäin hyvin. Kiitos ihana Aino<3


Kuitusiirappi eli isomalto-oligosakkaridi on kasvikuitu, jota valmistetaan tapioka- ja maissitärkkelyksestä. Se sisältää runsaasti kuitua ja vain vähän sokeria. Sitä voi käyttää leivonnassa, kakuissa tai itse tehtyihin patukoihin vähentämään hiilihydraatti- ja sokeripitoisuutta ja tuomaan lisää kuitua leivontaan. Hiilareita se sisältää ainoastaan 5g/100g ja kuituja peräti 85g/100g. Lisätietoja tuotteesta löydät täältä.

Nutri-Nick nestemäinen stevia on täysin luontainen, kaloriton makeutusaine.
Nestemäinen stevia on erittäin helppo annostella, se sekoittuu erittäin hyvin nesteeseen ja lisäksi, että se makeuttaa se antaa myös makua. Sopii erinomaisesti esimerkiksi kahviin, teehen, pirtelöön, suklaaseen tai mihin tahansa. Itse olen alkanut lisämään päivittäin steviaa omaan smoothiini ja poikien palautusjuomiin, pari tippaa riittää. Lisätietoja tuotteesta löydät täältä.


Otathan huomioon tällä ohjeella leipoessasi sen, että nämä edellämainitut makeuttajat ovat minullekin vasta uusia tuttavuuksia ja kuten tiedät, en pidä kovin makeista leivonnaisista. Eli maistele joka vaiheessa taikinaa ja lisää makeutta mikäli koet sen tarpeelliseksi.

Raakasuklaamassa on palmu- tai kookossokeroitua raakakaakaomassaa. Käytin tässä ohjeessa Fitnessfirstin 70 %:sta raakasuklaamassaa, joka sisältää hiilareita 47g/100g. Jos haluat vähentää hiilarien määrää, niin ainakin Foodinilta löytyy 85 %:nen vastaava tuote, jossa hiilareita on ainoastaan 15 g/100g. Raakakaakaomassojen kaakaopitoisuus vaihtelee paljonkin ja yleissääntönä voi sanoa, että mitä enemmän kaakaota, sitä vähemmän hiilareita.

Kuten huomaat ohjetta katsoessani, niin kakku on vähähiilarinen: ei sisällä vehnäjauhoja eikä muitakaan hiilaripitoisia jauhoja ja sokeri on korvattu vähähiilarisella kuitusiirapilla ja hiilarittomalla stevia tipoilla. Raakasuklaamassa on makeutettu kookospalmusokerilla, joten siitä tulee hieman hiilareita, mutta hyviä sellaisia. Ja kun suhteuttaa hiilarimäärän kakun kokoon, niin todellakaan niitä ei paljoa tässä kakussa ole. Ja tietenkin kakku on myös gluteeniton, viljaton ja maidoton. Voit modata ohjetta omien mieltymystesi ja ruokavaliosi reunaehtoja myötäillen. Mikäli korvaat jauhot muilla jauhoilla ja makeuttajat vaikkapa kookos- tai täysraakaruokosokerilla, niin hiilarimäärä nousee. 


Kakkupohja ei sitten ole paksu eli jos haluat korkeamman kakun, niin tuplaa ohje. Pohjan saa halkaistua kahtia, mutta sen voi päällystää hyvin ilman halkaisuakin. Toimii tosi hyvin niinkin, toki kostutusta tarvitsee enemmän tässä tapauksessa. 

Muuten kokeilin ihan uutta tapaa sulattaa raakasuklaamassaa vesihauteessa: jätin kattilasta veden pois kokonaan! Massa kyllä suli, mutta kattila meinasi mennä pilalle, joten tätä "käytännön kikkaa" ei ole pakko kokeilla:) Olen nykyään aika perään katsottava tapaus, unohtelen sitä sun tätä,  mutta ei muuta kun eteenpäin sanoi mummo lumessa:)


Kakku sopii tosi hyvin tuunatun Bullet Proof eli voikahvin kanssa. Voikahvi tuunattuna superfoodeilla on melkoinen pommi, joka nostaa hetkessä energiatasoja ja pitää hyvin nälkää. Postaus aiheesta tulossa ensi viikolla. Piipahdin jälleen kerran ostoksilla Muuramen Annivalilla ja yllätys yllätys taas löytyi jotakin: ihanat Riviera Maisonin kahvikupit  ja puinen Nicolas Vaheen alusta.


Pohjan ohje

3 munaa
1 tl leivinjauhetta
1 tl aitoa vaniljaa
vishyä kostuttamiseen

* Raakasuklaamassoja löytyy myös tosi vähähiilarisena eli jos noudatat vähähiilarista ruokavaliota, niin valitse sellainen tuote, jossa kaakaon osuus on mahdollisimman suuri.

Vatkaa munat ja kuitusiirappi yleiskoneella vaahdoksi. Sulata vesihauteessa raakasuklaamassa. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää munasiirappi seokseen hitaasti sekoittaen. Lisää lopuksi jäähtynyt raakasuklaamassa ja sekoita varovasti. Kaada taikina voideltuun irtopohjavuokaan. Paista 200 asteessa noin 25 minuuttia.

Halkaise pohja kahtia ja kostuta vishyllä. Pohja on ohut, mutta sen saa halkaistua kahteen osaan.

Täyte ja päällinen:

250 g soija-, kaura- tai vispikermaa*
1,5-2dl marjoja
10 tippaa tai enemmän nestemäistä steviaa
raakasuklaamassaa tai tummaa suklaata kakun koristeluun

* Maidotonta ruokavaliota noudattavat käyttävät soija- tai kaurakermaa (ei sovi viljatonta ruokavaliota noudattaville). 

Vatkaa kerma vaahdoksi ja makeuta stevialla tai sokerilla. Soseuta marjat.  Sekoita noin desi kermavaahtoa marjojen kanssa. Maista tässä vaiheessa ja lisää steviaa tarvittaessa. Täytä kakkupohja kermamarja seoksella. Käytä loppu kermavaahto kakun päällystämiseen. Koristele halutessasi 
raakasuklaamassalla tai rouhitulla tummalla suklaalla.

 Blogin lukijana saat Fitnessfirstin normaalihintaisista tuotteista -10 %:n alennuksen koodilla "kutsuvapauteen".

Täältä löydät lisää blogin ruokaohjeita.


Ihanaa ystävänpäivää kaikille<3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti