perjantai 16. syyskuuta 2016

Saksanpaimenkoirien SM 2. metsäjäljellä vuonna 2016

 
Ilmoittauduin saksanpaimenkoirien kansallisten lajien SM-kisoihin kaksi viikkoa ennen kisoja, mutta päätöstä siitä ilmaannummeko kisapaikalla vitkutin ihan loppuun saakka. Treenikaverit ja mieheni Kari kovasti innostivat lähtemään, mutta tottis mietitytti: tottiksen perusteella tehdään karsinta, jossa 10 parasta koirakkoa pääsee jatkamaan maastoon. Meillä oli tottis mennyt kesän aikana hyvin, mutta se levisi seuraamisen osalta kuukausi sitten kun säikähdin itse laukausta ja säpsähdin. Siitä Neiti Näpsäkkä erittäin terävänä ja paukkuärtyisänä tyttönä kilahti ja päätti, että nyt se Mamma siis ihan oikeasti ammutaan siinä tottiksessa! Tuto on aina reagoinut päivän ensimmäiseen laukaukseen, mutta ei enää sen jälkeen vaikka ammuttaisiin sata kertaa. Mestiksissä tulisi olemaan samana aamuna kenttään tutustuminen, joten kysyinkin kisajärjestäjiltä ennen ilmoittautumista, että saadaanko ampua seuraamisessa kentällä. Saimme luvan, joten päätimme osallistua. Lisäksi viikkoa ennen koetta Tuto alkoi tehdä tottista todella hyvässä mielentilassa, joka vahvisti päästöstäni osallistua.
 
Kaksipäiväiset kisat järjestettiin Espoossa ja järjestäjänä oli SPL Helsinki ry. Majoitus varattiin Majvikista Kirkkonummelta, joka oli viiden minuutin ajomatkan päästä kisakeskuksesta. Matkaan lähdettiin perjantaina ja hieman mietitytti miten koira suhtautuu hotellielämään- turhaan, sillä Tuto todellakin rakastui puhtaisiin valkoisiin lakanoihin ja maisemanvaihtoon:) Saavuttuamme hotelliin, koira tarkisti paikat ja paukutteli vessanpöntön kannen (joku fetissi) ja sen jälkeen rojahti keskellä lattiaa kuorsaamaan. Aikansa kuorsattuaan, nosti katseensa kohti sänkyä ja kysyi saako mennä? Toki saa- hotellissa:)
Lisää kuvateksti
 

 
Kenttään tutustuminen

Kisa aamu koitti. Kello herätti 6.45, Kari lenkitytti koiran ja käytiin vuorotellen aamupalalla. Klo 7.45 suunnattiin kisakeskukseen koirien välinpitämättömyys tarkastukseen. Se meni hyvin, kuten yleensä: siru löytyi heti ja Tuto oli välinpitämätön tarkastajaa kohtaa niin kuin pitääkin. Sen jälkeen oli kenttään tutustuminen klo 8.45-8.55. Olimme kentällä yhtä aikaa toisen Keski-Suomen edustajan Jaana Järvisen kanssa, niin saimme hieman pidemmän kenttään tutustumisajan (aika on 5 minuuttia/henkilö). Tuto oli kentälle mentäessä tosi rauhallinen ja keskittynyt. Tehtiin seuraamista ja kun Kari ampui kaksi kertaa, ei mitään reagointia- hyvä likka! Seuraavaksi otettiin hyppynouto, jossa koira kiersi A-esteen kautta. Loistavaa, kun teki virheen, jotta pääsin huomauttamaan asiasta. Toisella kertaa tekin todella ilmavan hyppynoudon. Tiesin, että kisassa hyppynouto menee hyvin. Sitten vielä eteenmeno maahanmenolla. En hakenut enää vauhtia, vaan sitä, että menee maahan. Hyvin meni ja kenttään tutustuminen oli nopeasti ohi.
 

Aloitusmarssi ja arvonta

Seuraavaksi oli vuorossa aloitusmarssi. SPL Keski-Suomea edusti minun lisäkseni Järvisen Jaana, joten mehän marssittiin ja kannettiin lippua:) Marssin jälkeen oli tuomareiden puheenvuorot ja tottiksen arvonta. Toivoin tietenkin paritonta lukua, jotta pääsisimme suorittamaan ensiksi, mutta sain numeron 8 mikä tarkoittaa sitä, että joudumme aloittamaan paikkamakuulla. Alkoi hermostuttamaan, koska Tuto saattaa kerätä paikkamakuussa turhia kierroksia ja mielentila ei ole silloin paras mahdollinen. Meidän tottispari oli Sirpa Kuiri 8-vuotiaan Cepe koiransa kanssa.

Tottis

Suorittavien koirakkojen piti odottaa omaa vuoroaan merkityllä odotusalueella n. 10 minuuttia ennen suorituksen alkua. Odotusalueella sai vielä palkkailla koiraa, mutta jonkun piti hakea palkat pois ennen toisen koirakon saapumista. Rahkosen Minna vei meidät kamat autolle, kiitos Minnalle siitä! Mentiin odotusalueelle vartti ennen suorituksen alkua ja otettiin siinä hieman seuraamista. Tiesin missä mielentilassa Neiti on vietävä tuomarin eteen ilmoittautumaan että pysyy paketissa. Kun lähdimme Sirpan kanssa kävelemään tuomaria kohti, huomasin, että Tuton mielentila oli ihanteellinen: ilmoittatumisessa piti koko ajan katsekontaktin eikä koiraa tuntunut ärsyttävän ollenkaan  se, että lähestyttiin paikkamakuu paikkaa. Tuto jäi paikkamakuuseen korrektisti ja itse menin piilon taakse. Ihanaa, siellä oli tuoli jolla istua! Tuto pysyi hyvin paikkamakuussa ja mielentila oli edelleen mitä parhain Sirpan ja Cepen suorittaessa eteenmenoa. Neito ihan hymyili! Kun vaan koira ei reagoisi laukauksiin, niin me tehtäisiin elämämme tottis!

Tuto ei reagoinut laukauksiin mitenkään, mutta tapansa mukaan laukausten jälkeen ja juoksuaskelten aikana poikitti rajusti (kiihtyy), mutta suoristui tapansa mukaan hitaan kävelyn aikana. Kontakti oli hyvä, samoin henkilöryhmä. Tuomari sanoi, ettei laukaukset eikä henkilöryhmä vaikuttaneet koiraan ja että koira ajoittain poikitti. Seuraamisesta taidettiin saada korkea hyvä.

Liikkeestä istumisessa tuli ainut liikevirhe: oli jäänyt seisomaan (kuvista näkee, että korvat takana) ja juuri ennen kuin käännyin oli mennyt istumaan. Meni puutteelliseksi. Muut jäävät meni hyvin, oli mennyt maahan ja jäänyt seisomaan nopeasti. En muista mitä saatiin, olisiko ollut hyvä tai erinomainen.

Tasamaan nouto oli ok, jäi vähän liian kauas ja voisi pitää kapulaa voimakkaammin. Arvosana taisi olla hyvä. Hyppynouto oli hieno ja ilmava. Heitin vähän liian lähelle, joten takajalat saattoi hipaista tullessa hieman estettä. Erinomainen. A-esteen osalta heitin aluksi päin estettä kun kapula lipesi kädestä. Uusin heiton ja tulikin hyvä heitto. Hieno A-este, erinomainen.

Eteenmenossa eteni hieman vinosti kohtuullista vauhtia, meni heti maahan. Erinomainen.

Tuomari sanoi koiran tekevän energisesti ja suurimmaksi osaksi korkealla koulutustasolla. Tottispisteet oli 86 pistettä ja olin niihin hurjan tyytyväinen! Pääsimme kirkkaasti jatkoon, koska 10 parasta koirakkoa tottiksen perusteella pääsi maastoon ja sijoituksemme oli tässä vaiheessa neljäs.
 
Tottiskuvia voit katsella linkkaamalla oheista linkkiä:
http://gallery.miam.fi/Dogs/Championships/SPLRM2016/JK/Wanda-v-PfalzerHof/i-rsW8QW2

Esineruutu

Kymmenen koirakkoa pääsi siis jatkamaan esineruutuun. Aurinko alkoi paistamaan ja sanoin Karille, että ellen pääse kastelemaan Tutoa, jää yksi esine ruutuun. No en päässyt.  Ruutu oli vaikea ja Tuto nosti kaksi esinettä. Oikeaan takakulmaan jäi yksi esine. Saatiin korkeimmat mahdolliset pisteet ruudusta kahdella esineellä eli 20 pistettä. Tuomarina oli Eeva Linnala, joka kehui koiran työskentelyä ja sitä, että ohjaan koiraa rehellisesti. En anna apuja vaan käskytän rehellisesti ja koira tottelee. Kuulemma olisi kannattanut lähettää koiraa enemmän oikeaan kulmaan, koska vasemmasta kulmasta ja keskeltä oli jo noussut esineet. Totuus on se, että Tuto etenee ruudussa nopeasti ja kun on taka osassa, niin näen pelkän mustan viivan enkä välttämättä edes huomaa sitä kun nappaa esineen suuhunsa. Tässä minun pitää olla tarkempi. Ruutu oli myös muille koirille vaikea: ainoastaan kaksi koiraa kymmenestä löysi 3 esinettä, toinen niistä oli Ritvan Cepe:)

Ensimmäinen päivä oli paketissa. Olin enemmän kuin tyytyväinen koiraan ja itseeni. Olin niin onnellinen, että uskalsin osallistua ja voitin pelkoni. Ja ennen kaikkea siihen, että luotin Tutoon! Seuraavan päivän jälki jännitti kovasti, koska oli ensimmäinen arvokisajälki ja tiesin, että helppoa ei tule olemaan- eikä pidäkkään! Tiesin, että meidän vahvuudet ovat jäljellä ja Tuto oli nostanut kaikki kepit kahta ja neljä viikkoa aiemmin voittajaluokan kokeissa. Riitta Vainiontaus ja Asko Hämäläinen rauhoittelivat minua lauantai iltana puhelimessa, tsemppasivat ja psyykkasivat- kiitos!

Tuto oli myös erittäin tyytyväisen oloinen päivään ja illalla hotellissa tilanne olikin tämä ja taaskin Karin sängyssä...Aloin jo huolestua, että alkaako tämä hotellielämä viemään voiton jäljestämisestä:)

 
Jälki

Kello herätti klo 5.45, mutta molemmat nukuimme huonosti  (jäljestin koko yön) ja olimme jo viideltä pystyssä. Nopea koiran lenkitys, aamiainen ja menoksi. Kokoontuminen oli 65 kilometrin päässä, joten aikaa matkaan piti varata tunti. Arvottiin jäljet ja toivoin alkupään numeroa, että päästäisiin jäljestämään ennen kuin aurinko alkaisi paahtamaan. Saimme numero 9 ja taas harmitti! Jälkeenpäin sain tietää, että meidän jälki oli todella haastava erilaisen profiilinsa vuoksi. Tietty kaikki jäljet ovat haastavia ja niin pitääkin olla. Ensimmäinen koirakko lähti jäljestämään klo 9.00 ja meidän jälki lähti 10.20. Odottavan aika oli pitkä...
 
 
Odotimme vuoroamme isolla aukiolla, jonka ympärillä oli hiekkakuopat, jossa oli hyvä käyttää koiria jaloittelemassa. Täältä meidät sitten haettiin omalla vuorolla janalle, jossa tuomari ja ratamestari olivat valmiina odottamassa.
 

Sain katsoa janan ennen koiran hakemista. Jana näytti hyvältä. Ei muuta kun hakemaan koira autosta ja menoksi. Kari istui autossa koko ajan ettei häiritse koiran työskentelyä.  
 
   
Matkalla autolla keskityin ainoastaan siihen, että saan lähetettyä Tuton korrektisti janalta ja pysyn itse rauhallisena. Melko usein koira irtautuu janalle niin vauhdikkaasti, että minulla on pahimmillaan tullut pienet palovamman tyyppiset naarmut käteen vaikka käytänkin AINA hanskoja tämä neidin kanssa treenatessani!
 
  
Ilmoittautuminen meni hyvin vaikka minä olinkin ainut joka keskittyi tuomariin. Kuten kuvasta näkyy, Neito on tainnut saada jo hajun jäljestä ja ihmettelee, että eikös tänne ole tultu jäljestämään eikä kättelemään. Vasta tämän kuvan nähtyäni huomasin, että koirahan seiso koko ilmoittautumisen ajan:)
 
 
 
  Jana meni kerrassaan upeasti: ei rynninyt, eteni melko suoraan, nappasi hajun jäljestä ja lähti etenemään oikeaan suuntaan, JES! Tiesin, että tulee hyvät pisteet. Ensimmäinen keppi löytyi nopeasti, ainoastaan muutaman minuutin jäljestämisen jälkeen. Toinen ja kolmaskin keppi löytyivät kivuttomasti. Maasto oli alkuun ihanaa kangasmaastoa, sitten jäljestimme pitkään suopursujen keskellä, ja hypimme ainakin kymmenen ojan yli. Välillä olin ojassa kontallani ja ensimmäisessä ojassa mulahdin oikein kunnolla nilkkoja myöten veteen. Tuto vaan vilkaisi taakseen tuu jo sieltä köntys- ilmeellä eikä osoittanut yhtään sympatiaa vaikka en meinannut päästä ojasta pois:) Olisi varmaan jättänyt mut sinne ojaan virumaan koska THE jälki on niin tärkeä! Kolme keppiä oli jo taskussa ja aikaa ei ollut paljoa kulunut, en kyllä uskaltanut katsoa kelloa. Tiesin, että nyt tulee pitkät keppien välit ja niin tulikin. Nelonenkin löytyi vielä, mutta nelosen ja viidennen kepin välillä oli piiiiitkä matka. Hypimme lukuisten ojien yli taaseen, koira alkoi pyörimään ja tarkisteli paljon. Aivasteli. Matka vaan jatkui. Tuntui siltä, että pyörimme ympyrää. Mulla itselläni oli syke tosi korkealla, kuten yleensä jälkikisassa. Yritin rauhoittaa hengitystä, mutta adrenaliinit virtasi niin voimakkaasti että en saanut sykettä alemmas. Yhtäkkiä huomaan, että auto näkyy. Oliko vitonen jäänyt matkalle ja kutonen olisi varmaan auton lähellä tien vieressä...
 
Aikaa oli reilut kymmenen minuuttia, uskalsin jo katsoa kelloa. Tuto meni tien yli itsevarmasti, Kari nousi autosta. Huusin Karille, että menee takaisin autoon, Tuto huomasi Karin ja alkoi tuijottamaan ihmeissään mitä iskä täällä tekee- ilmeellä. Tiukka jälki käsky ja tehtiin lenkki metsässä ja koira menee takaisin tien yli ja alkaa painelemaan pois päin autosta takaisin metsään päin- HÄH!!? Kulma oikealle ja pian löytyi se vitonen. Aikaa ei ollut enää paljoa. Auto oli lähellä, joten uskalsin antaa Tuton mennä vauhdikkaasti ja pian Neito ilmaisikin kutos kepin! Mulla pääsi riemun kiljahdus, lähdettiin juoksemaan täysiä autoa kohti. Koira autoon, jälkiliina nopeasti rullalle ja Kari painoi kaasua, että ehdittäisiin ajoissa keppien palautus paikalle. Ehdittiin, palautuspaikka oli ihan lähellä. Palautin kepit, kuittasin ne allekirjoituksella ja sitten pidettiin Neiti Näpsäkän kanssa BILEET! 
 
Soitin heti Hämäläisen Askolle joka tuumasi: "Voi v***u, nyt tuntuu hyvältä!" Taisi meillä molemmilla vähän silmäkulmakin kostua. Sitten soitin äidille, joka on koko kisan aikana ollut henkisenä tukena ja jännittänyt puolestamme. Äiti ihan huusi onnesta tietäen miten tärkeä juttu tämä minulle on! Ja sitten tietty kasvattaja Riitalle piti soittaa, joka oli jännittänyt kisaa tulospalvelun kautta kotona. Riitta kysyi: "No, kannattiko lähteä?" 
 
Jäljen jälkeen palasimme vielä lähtöpaikalle, jossa sain kuulla janapisteet: 39 pistettä! Piste meni siinä, kun en ollut päästänyt 15 metrin liinaa ihan loppuun asti (10 metrin kohdalla on merkki, johon stoppasin). Arvokisoissa liina pitää kuulemma päästää aina loppuun saakka vaikka se olisikin yli 10 metriä pitkä. Ihana Eeva Linnala sanoi, että seuraavaa koetta varten katkaise liina 10 metrin kohdalla. Niin teen! Saimme kisassa olleet jälkikepit itsellemme muistoksi somasti siniseen rusettiin sidottuna, aivan ihana juttu! Ajaessamme jälkipaikalta takaisin kisakeskukseen uskalsin kurkata tulospalvelua. Olimme sillä hetkellä toisena, mutta yhden kisaajan tulokset olivat vielä tulematta. Pian nekin tulivat eikä tulos muuttanut sijoitustamme. HOPEAA!! Hävisimme 5 pistettä Sirpalle ja Cepelle, jotka ansaitsivat mestaruutensa hienolla tuloksella!
 
Marssi ja palkintojenjako
 
 
Palkintojen jakoa edelsi marssi, jonka jälkeen järjestäydyimme riviin päätuomarin puheen ja palkintojen jaon ajaksi. 38 saksanpaimenkoiraa istui metrin päässä toisistaan sulassa sovussa. Muiden kilpailijoiden kanssa ääneen ihmettelimme mustien sakemannien suurta määrää, joka paljastui vasta kun näimme rivissä kaikki osanottajat.  Aurinko paistoi ja fiilis oli loistava!

 
 
 
 
Palkintojen jaon suoritti SPL:n puheenjohtaja Vesa-Pekka Hirvioja ja päätuomari Eeva Linnala. Tutolle pujotettiin hopeamitali kaulaan ja Neito ymmärsi selvästi, että nyt tapahtuu jotakin tärkeää. Ja mikä mukavinta, koira sai olla huomion keskipisteenä, josta näytti tapansa mukaan nauttivan täysin rinnoin- päinvastoin kuin ohjaajansa!
 
 
  
 
Tutoa nauratti kovasti kun kättelimme pronssimitalistin kanssa. Rotumestaruuden voittaneen Sirpan kanssa päätimme suosista jättää onnitteluhalaukset myöhemmäksi, koska emme halunneet ottaa mitään riskiä:) 
 
        
 
 
 
Ja sitten se rotumestari: meidän tottispari Sirpa Kurri ja Cepe alla olevassa kuvassa! Miljoonasti onnea ja olette voittonne ansainneet! Toivotamme teille Tuton kanssa aktiivisia eläkepäiviä ja kaikkea hyvää:) Toivottavasti tapaamme mahdollisimman pian.
 
 
Tuto ja Cepe taisivat hieman ihastua toisiinsa: kumpikaan ei ole mikään sosiaalisuuden kukkanen, mutta kun näkivät toisensa, pysähtyivät ja tuijottivat toisiaan pitkään kunnes Cepe katkaisi tuijotuksen heiluttamalla häntäänsä! Tuto jähmettyi hetkeksi ja heilutti takaisin:)
 
 
 
Summa summarum vielä pisteet:
 
Tottis 86
Esineruutu 20
Jana 39
Jälki 130
 
Yhteispisteet 275 pistettä ja 1. tulos.
 
 
Tuomarit:
 
Ylituomari Eeva Linnala (esineruutu ja jälki)
 
Jari Kokkonen (tottis)
 
 
Kisan järjestäjä:
 
SPL Helsinki ry
 
 

 Suurkiitos kaikille meitä auttaneille erityisesti Asko ja Rauni Hämäläiselle. Tottis avusta kiitos Vännin Petelle ja Katjalle. Tsempeistä ja treeniavusta kiitos meidän treeniryhmä Jesse, Hanna, Taru, Elsi ja kaikki jotka ovat meidän kanssa treenanneet tällä kaudella. Ja tietty kiitos Vainiontauksen Riitalle elämäni koirasta:)
 
 
Edellisen koira-aiheisen postauksen JK3 myrksytuulessa voit käydä lukemassa täältä:
 
 
 
 
 
 
 
 





 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 




10 kommenttia: