perjantai 26. helmikuuta 2016

Koiran laihtuminen- gastriitti ja helikobakteeri


Siis mikä sen probiootin ja prebiootin ero nyt olikaan?
 
Tämä on jatkokertomus, joka käsittelee Tuto saksanpaimenkoiran laihtumista, vatsakipuja ja suolisto-ongelmia. Aikaisemmat aihetta käsittelevät postaukset löytyvät aikajärjestyksessä täältä (mikäli et jaksa lukea kaikkia postauksia, suosittelen lukemaan ainakin viimeisimmän eli koiran laihtuminen- koepalojen tulokset):
 
 

Yhteenvetona todettakoon, että koira alkoi laihtua loppuvuodesta hurjasti (kuvia löytyy aikaisemmista postauksista), jolloin eläinlääkäri määräsi pitkän Axilur kuurin matojen poissulkemiseksi. Suolisto-oireita ei vielä silloin ilmennyt, sen sijaan koira oli ihan järkyttävän nälkäinen. Suolisto-ongelmat (löysät ulosteet, ripulointi) alkoivat tammikuun puolessa välissä ja myös sellaista ihmeellistä hengen haukkomista on välillä esiintynyt ja siihen on auttanut vatsahappolääke. Aamuisin on aina välillä ollut keltaista limaoksennusta, mutta ei säännöllisesti. Missään vaiheessa koira ei ole ollut vaisu eikä väsynyt. Koiralla on aikaisemmin ollut yksi suolistotulehdus huhtikuussa 2015, josta parantui nopeasti suolistoantibiooteilla, tosin silloin oireet olivat erilaiset (ummetus). Suolistotulehduksen jälkeen oli anaalirauhastulehdus.
 
Vatsalaukku tähystettin helmikuun alussa ja siinä ei todettu silmämääräisesti mitään poikkeavaa. Tähystyspäivänä aloitettiin lääkityksenä Tylosin ja vatsahappolääkkeet. Verikokeiden tulokset olivat kaikki normaaleja (aikaisemmissa postauksissa näistä enemmän) paitsi B12-vitamiini oli reippaasti alle viitteen ja foolihappo viitearvojen alarajalla eli sisäelinperäiset syyt on suljettu pois. Myös ulostenäyte oli normaali eli kyse ei ole parasiiteista tai giardiasta. Vatsalaukun limakalvolta otetut koepalat varmistivat diagnoosiksi helikobakteerin ja kroonisen gastriitin. Diagnoosi korreloi hyvin oireiden kanssa ja olin siinä mielessä helpottunut, että nyt saatiin tietää minkä takia koira on laihtunut ja nyt voidaan aloittaa kohdennettu hoito-ohjelma.
 
Kerron seuraavaksi Tuton tämänhetkisen lääkityksen, ruokavalion ja lisät. Koska en ole eläinlääkäri, en suosittele kenellekään yhtään mitään, kerron vaan meidän tilanteesta ja kokemuksista.  Mitään vitamiinivalmisteita en ole vielä antanut, koska mikäli koira ei imeytyä kunnolla edes ruokaa, niin ei se imeytä vitamiinilisiäkään. Suolisto pitää ensin saada kuntoon ja vasta sitten boostataan vitamiinivalmisteilla ja silloinkin mahdollisimman luonnonmukaisilla eikä synteettisillä. Koira on ollut raakaravinnolla 1-vuotiaasta asti.
 
Lääkitys, ruokavalio ja lisät 
 
Lääkityksenä:
- suolistoantibíootti Tylosin 2x2
- ihmisten vatsahappolääke (Losec 1 tabletti/vrk)  
 
Ruokana:
- Keitettyä kanaa ja riisiä 2x/vrk (kaksi kertaa viikossa kana korvataan kanan sisäelinseoksella ja maksalla)
- Sian haimaa 150 g/pv
- Kuituna vedessä turvotettu pellavansiemenrouhe (3 rkl/vrk)
- Nameina kuivattua kanaa
 
Suoliston hoitoon:
- Glutamiinjauhe (puhdas) 1 tl/vrk
- Hiivaprobiootti Boulardii  1-2/vrk (avaan kapselin ruoan sekaan)
- Molkosania 1 rkl/vrk 
 
Glutamiini on aminohappo, jota käytetään Ihmisillä vuotavan suolen hoitamiseen  biotiinin ja maitohappobakteerin lisäksi. Glutamiini parantaa suoliston limakalvojen kuntoa, lisää vastustukykyä ja palautumista ja on yleinen aminohappo esimerkiksi ihmisten palautusjuomissa ja vastustukykyä lisäävissä ravintolisissä. Valmistetta on saatavilla kapseli- ja jauhemuodossa; koiralle annan 100 prosenttista puhdasta glutamiinijauhetta eli valmiste ei sisällä mitään mahdollisesti allergisoivia sidos- tai täyteaineita. Myös meidän koko perhe alkoi käyttämään samaan aikaan glutamiinia kapselina. En saa itselleni rahallista enkä muutakaan hyötyä siitä, että kerron näistä valmisteista ja mikäli tilanne jossakin vaiheessa muuttuu, kerron asiasta avoimesti. Käyttökokemuksista en vielä kirjoita, koska olemme käyttäneet tuotetta vasta viikon. Lisäravinteet tilaan Jenkeistä I Herbistä, jolloin saan ne yleensä alle puoleen hintaan. Tekstin lopussa on nettilinkki niihin lisäravinteisiin, jotka on meillä käytössä tai joita jatkossa aion käyttää.
 
Syötin aikaisemmin Tutolle inuliini prebioottia, joka lisää ruoansulatuksessa maitohappobakteerien kasvua ja sain tietää, että  inuliini kuulemma ruokkii helikobakteeria eli on tässä tapauksessa erittäin huono vaihtoehto. Sen sijaan Boulardii  Saccharomyces niminen hiivaprobiootti taasen syö helikoa /hiivaa ja kestää muista brobiootteja paremmin vatsahappoja eli siirryimme tällä viikolla käyttämään Boulardii  kantaa sisältävää valmistetta. Aloin itsekin käyttämään tätäkin valmistetta eli nyt on meidän perheen Tytsyillä samat systeemit- kuitenkin syön vielä ihmisten ruokaa:) Täältä linkistä voit lukea prebioottien ja probioottien erosta:http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dna00016
 
Molkosan taasen on maitohappokäynyttä heravalmistetta, jossa on erinomainen maitohappokoostumus. Se sisältää runsaasti L+ maitohappoa, jota elimistö tarvitsee hyödyllisten suolistobakteerien ravinnoksi. Molkosanin L+-pitoisus on 3,5-kertainen esimerkiksi hapankaaliin verrattuna.
 
Sianhaimaa aloin antamaan reilu kaksi viikkoa sitten kasvattajan suosituksesta ruoan imeyttämiseen ja sitä voi käyttää muutkin kuin haimavikaiset koirat. Suoliston ja vatsalaukun kunnon parantuminen vie aikaa ja kuten huomaatte, käytössä on monia eri keinoja. Valitsin tämän tien, koska haluan koiran kuntoon mahdollisimman nopeasti. Olen saanut kasvattajalta paljon hyviä vinkkejä koiran kuntouttamiseen ja monet tunnit ollaan yhdessä mietitty miten Tytsy saadaan kuntoon mahdollisimman nopeasti.
 
Koiran tämän hetkinen kunto
 
Tuto ei ole ripuloinut kertaakaan sen jälkeen kun on alkanut saamaan Tylosinia, ja muutaman päivän sisällä uloste on muuttunut löystästä kiinteäksi. Väri on edelleen aika tummaa, mutta ei enää kuitenkaan mustaa tai tumman vihreää. Välillä on ollut päiviä, jolloin vatsa ei ole toiminut ollenkaan, mutta tilanne on korjaantunut sen jälkeen kun lisäsin ruokaan pellavansiemenrouhetta. Vatsan kipukohtaukset ovat loppuneet kokonaan ja koira on saanut painoa lisää. Käytin Tutoa kasvattajan luona näytillä ja sain kuulla, että koira ei ole enää liian laiha vaan painon puolesta kisakunnossa. Myös liiallinen nälkäisyys on hävinnyt, mikä on ollut todella helpottavaa. Joskus jopa kupin pohjalle saattaa jäädä pari riisin muruakin eikä kuppia aina nuolla kymmeneen kertaan puhtaaksi.
 
Kaksi päivää sitten koira alkoi kakatessa vinkumaan vaikka vatsa ei ollut kovalla. Tosi kiva juttu varsinkin kun lähdemme muutaman päivän kuluttua koko perheen kanssa lomalle Miamiin ja äitini tulee koiraa hoitamaan meille kotiin. Lenkin jälkeen suihkuttelin pyllyä ja tarkistin anaalirauhaset ja kuten olin arvannutkin, ne olivat ihan täynnä. Varovasti painelin niitä ja jonkun verran sain niitä tyhjennettyä, sillä illalla ne tuntuivat ihan normaaleilta. Seuraavana päivänä kakkaaminen sujui normaalisti eli se ei enää sattunut. Olin yllättänyt, sillä mielestäni nestettä ei tullut ulos paljoa, mutta hajusta päätellen sitä tuli riittävästi (koko kämppä minä mukaan lukien lemusi). Tämä anaalien täyttyminen ei ollut mikään yllätys ollut, sillä vatsa on ollut pitkään löysällä, mikä saattaa estää useimmiten rauhasten normaalin tyhjentymisen. Rauhaset tyhjentyvät usein myös koiran rentoutuessa tai säikähtäessä.
 
Tyhjensin rauhasia ulkoapäin eikä se mitään mieltä ylentävää touhua ole varsinkin kun ottaa huomioon, että minä olen aikamoinen prinsessa. Jos joku olisi sanonut minulle muutama vuosi sitten, että joudun tyhjentämään koiran anaalirauhasia, niin olisin juossut karkuun. Mutta jos vaihtoehtoina on taas lääkärireissu nukutuksineen, niin eipä sitä paljoa tarvinnut miettiä mitä pitää tehdä! Lisäsin saman tien myös kuidun määrää ruoassa (pellavansiemenrouhe) ja kiitin luojaani siitä, että Tuto antaa minun käsitellä itseään todella hyvin. Vanhempi poikani naureskeli kun painelin koiran peräpäätä ja totesi, että ”Kaikkee sä kans joudut tekemään!” Yritin ehdottaa hänelle, että voisiko hän erikoistua koiran anaalirauhasten tyhjennysvastaavaksi, mutta ei jostain kumman syystä päästy sopimukseen.
 
Jatkotoimenpiteet
 
Tylosin on ollut käytössä 2,5 viikkoa ja eläinlääkärin mukaan lääkkeen vaste on ollut niin hyvä (ripuli ja kipuilu loppunut ja koira lihonut) että sitä jatketaan toistaiseksi. Kun uloste on täysin normaalia annos puolitetaan ja vähitellen lopetetaan. Mikäli oireet palaavat tai uusivat, aloitetaan helikon häätökuuri (2 antibioottia ja vatsahappolääke). Eräs helikobaktreerin häätöön erikoistunut eläinlääkäri kertoi, että häätökuurin jälkeen oireet yleensä helpottavat, mutta jostain syystä uusivat helposti eli usein joudutaan häätökuuri uusimaan. Kuulemma heliko voi äityä todella hankalaksi; eräällä koiralla oli löydetty maksasta helikobakteerin aiheuttama tulehdus ja ei ole ollut lainkaan harvinaista, että myös koiran omistajalta on löytynyt heliko. Muutaman viikon kuluttua otetaan B12-vitamiiniarvo uudelleen, jolloin pystytään arvioimaan ravinnon imeytymistä. Toki painon lisääntyminen on myös hyvä indikaattori. Mikäli B12-arvo on edelleen alhainen, annetaan koiralle sitä pistoksena.
Kanan annan niin pitkään keitettynä kunnes suoliston toiminta on täysin normaalia ja sitten alan antamaan raakaa kanaa keitetyn seassa varovasti annosta nostaen. Mikäli koira alkaa liikaa lihomaan, hiilihydraattia (riisi) vähennetään tai lopetetaan kokonaan. Aikaisemmin koira ei ole saanut hiilaria lainkaan, mutta riisi lisättiin ruokavalioon laihtumisen takia ja sen vuoksi, että koira saa määrällisesti enemmän vatsan täytettä syödäkseen. Valkosipulihapankaali lisätään ruokavalioon myöhemmin.
Huojentunein mielin lähdetään reissuun, toki pitää vielä anaalirauhaset muutamaan kertaan tarkistaa…:) Äidille on kirjoitettu tarkka lista jääkaapin oveen lääkityksestä ja ruokailusta. Vatsavaivoista huolimatta ollaan eletty ihan normaalia aktiivista elämää: pitkiä lenkkejä ja mielenterveystottista. Tuto tarjoaa lenkeillä tekemistä koko ajan ja ellei saa treenata minun kanssani, treenaa sitten itsekseen- eikä se aina ole niin kehittävää toimintaa. Vaikka lunta sataakin koko ajan, kevät lähestyy ja korvissa kuuluukin jo jälkimetsien kutsu.  Tavoitteena onkin, että pian vatsavaivat ovat taaksejäänyttä elämää tai ainakin hallinnassa ja voin tulevaisuudessa kirjoitella enemmän treenaamisesta ja muista koirajutuista. Lähiaikoina olisi tarkoitus kirjottaa treenaamisen lisäksi ainakin koiran lihashuollosta ja LTV4:sta. 
Kommentoi ihmeessä tekstin alla olevaan kommenttikenttään, mikäli sinulla on kokemuksia gastriitista, helikosta tai muista suolisto-ongelmista- ja toki muutoinkin saa kommentoida. Lisäksi kommentoi mikäli löydät tekstistä asiavirheitä. Blogin kommentteihin pystyn paremmin vastaamaan kuin facebook-ryhmien kommentteihin, koska niitä tuppaa tulemaan niin paljon, ettei aika yksinkertaisesti riitä enää niiden kommentoimiseen. Ja kiitos teille kaikille ihanille, jotka ovat laittaneet minulla viestejä ja soitelleet- olen saanut teiltä paljon hyviä ja kullanarvoisia vinkkejä ja vertaistukea. Olen myös tajunnut, etten ole todellakaan yksin näiden ongelmien kanssa vaan kohtalotovereita löytyy.
 
Täältä löytyy linkkejä käyttämäämme lisäravinteisiin:

Boulardii maitohappobakteeri:
Glutamiini kapselina:
Glutamiini jauheena:
 

 

 





17 kommenttia:

  1. No ei mulla muuta, mutta mun mielestä sä syöt samoja ruokia kun Tuto !

    Terv Äiti :)

    VastaaPoista
  2. Hei!

    Pakko kirjoittaa, koska kertomuksesi koirasi mahavaivoista oli kuin suoraan toisen koirani tarina, joka myös alkoi tuossa marraskuussa -15. Tai on alkanut jo varmasti paljon aikaisemmin, mutta tuolloin koiran paino alkoi tippumaan muutenkin laihalla koiralla ja koira alkoi oksentamaan verioksennuksia. Ell tähysti koiran, koepalatulokset olivat jotaikuinkin samat kuin teillä, kuten kaikki muukin valtavaan ahneuteen ja pöydiltä varasteluun asti(rotu vaan on eri), mutta meillä koira ei ripuloi, vaan oksentaa, myös mahan kurinaa on ollut välillä. Samoin on ollut aina pirteä, jaksaa treenata jne, eli koiran mahvaivat ja kivut eivät ole vaikuttaneet vireystasoon.
    Koepalatulosten jälkeen losec+ trikozol+synuloxin. Koira muuttui silminnähden muutamassa päivässä. Sellaiset asiat, joita olin pitänyt käytösongelmina, hävisivät, toisen koiran kanssa loppui murinat, ei enää ahdistunut ja väistänyt lapsemme lähestymisestä (kuten aina siihen asti), paino nousi entiseen yms. Kuuri loppui ja koira pysyi hyvänä pari viikkoa, kunnes pikkuhiljaa alkoi tulemaan noita vanhoja käytöksiä takaisin. Ell käynti taas, saatiin losec+tylosin, kuuri loppui ja koira oksensi, lääkäri määräsi trikozolin+losecin, kuuri loppui ja taas oksensi. Jatkettiin tylosinilla, joka nyt on pari viikkoa sitten loppunut, ja nyt taas mietitään mitä seuraavaksi :/
    Ainakin nyt pistän tehokkaamman axilur-kuurin ja aloitan Saccharomyces boulardii probiootin.
    Pahintahan tässä nyt on miettiä mikä koiralla on, paraneeko ollenkaan, mitä seuraavaksi, onko siitä enää harrastuskoiraksi, kisata ei voi lääkityksen kanssa, löytyykö lääke ettei koira ole kipeä, onko koira pitkäikäinen tämmöisen vaivan kanssa jne :(
    Mielelläni kuulisin jatkossakin miten koira voi ja mikä teidän lääkitys ja tilanne on. Niin vähän tämmöisestä näköjään löytyy kokemusta.
    IBD on itselläni vahvana mielessä, mutta jotenkin lääkäri ei ihan sitäkään tässä pitänyt vaihtoehtona (onneksi!), kun koira ei ripuloi, eikä kai koepalat viitanneet siihen suuntaan.
    Jään seuraamaan blogiasi, toivon todella että koirasi tulee kuntoon!

    T:jenni

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos viestistäsi. Aion kirjoittaa ihan lähiaikoina postauksen Tuton voinnista. Aloitan yhteistyön ProZymen kanssa ja uskon, että niillä valmisteilla koira pysyy hyvässä kunnossa. Annan Tutolle lisäksi glutamiinia päivittäin (korjaa suolen pintaa) ja biotiinia. Onko nuo trikozol ja synoloxin määrätty helikon häätöön? Mitä koira syö tällä hetkellä?

      Poista
    2. Uteliaisuuttani kysyn vielä minkärotuinen koira ja mitä harrastatte?

      Poista
    3. Nuo lääkkeet ovat määrätty helikon häätöön.
      Koirat syövät tällä hetkellä lihaa (naudan mahaa, broileria ja kalkkunaa, hiukan nappulaa (hill's jd), ja loraus piimää pitämään ruuan happamana.
      Koirallani näkyi siis tähystyksessäkin muutoksia vatsan pinnalla, eli meillä ongelma sijoittuu siihen osaan ruuansulatuskanavaa, kuten teillä käsittääkseni taas ongelmia on suolistossa?
      Tuota ruuan imeytymistä mietin, kun koirani on ollut aina laiha, vaikka olen koittanut ruokaa ja rasvaa lisäämällä saada painoa nousemaan. Rasvaa ei nahan alla ole juurikaan. Olen jokaisen rokotuksen yhteydessä kysellyt lääkäreiltä, onko koira liian laiha, mutta aina on sanottu että oikein hyvässä kunnossa. Omasta mielestäni liian laiha kuitenkin, semmoisen 4-6kg läihemoi kuin muut saman kokoiset urokset, on toki rakenteeltaan klevyt ja hoikka muutenkin. Nyt olen sitten miettinyt, onko ruuan imeytymisessä jotain ongelmaa.
      Koira on ilmeisesti koittanut kipeää mahaansa hoitaa syömällä keppejä mahaan asti, jonka luulinkin alunperin olevan syy verioksennukseen, kun kuvittelin kepin tehneen haavan vatsaan. Jälki vatsasta löytyi myös, ja yksi vaihtoehto onkin, että kepin tekemässä haavassa on bakteerit lähteneet elämään omaa elämäänsä, ja siksi tilanne näin paha. Lääkäri oli kuitenkin sitä mieltä, että tämä keppien syönti oli ennemminkin vain oireilua eikä syy.
      Onko sinun koiralla ollut vastaavaa?

      Koirani ovat espanjanvesikoiria ja agility pääasiassa meidän harrastus.

      Poista
    4. Tuto ei ole syönyt keppejä eikä oikeen mitään muutakaan paitsi ruohoa tietenkin aina jos on saatavilla. Meillä tulehdusmuutokset oli nimeomaan vatsalaukussa, suolistoa ei tähystetty vaikka olisin halunnut. Lääkäri oletti, että vastaavat muutokset löytyy myös suolistosta. Tuto ei ole koskaan aikaisemmin laihtunut, joten tämä on meille ihan uutta. Onko koiralta otettu B12-vitamiini taso verestä? Se kertoo ruoan imeytymisestä. Laitan sulle blogin viestien kautta lääkärin nimen:)

      Poista
    5. Ei meilläkään koira ole ennen laihtunut, kuin nyt silloin viime syksynä, mutta laiha on ollut aina, eikä sitä painoa ole koskaan oikein saatu nousemaan.
      B12 ei ole otettu, harmi kun kuitenkin ennen tähystystä otettiin joitain verikokeita (haima, tulehdusarvot ja joitain muita), mutta tuohon B12 olen vasta nyt törmännyt, niin en osannut sitä silloin pyytää.

      Poista
  3. Tajusin muuten, että ollaan samassa kaupungissa :) Haluatko kertoa, kenellä lääkärillä olet käynyt?

    Jenni

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toki voin kertoa, mutta mielelläni yksityisviestillä. Voitko liittyä blogin jäseneksi (etusivulta voi liittyä), niin laitan sulle viestiä sitä kautta.

      Poista
  4. Liityin, jos vain onnistui :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viestin lähettäminen ei onnistunut- höh! Ei kuulemma löydä tietojasi vaikka näyt kyllä blogin jäsenenä. Yritän illalla uudestaan.

      Poista
    2. Muutin asetuksia, onnistuukohan nyt?

      Poista
    3. Ei onnistu. En tiedä mistä johtuu. Voitko laittaa mulle viestiä blogin Facebook sivuston kautta. Pääset sinne blogin etusivulta. Osallistu samalla hiuspohjan ja juurten hoidon ym. arvontaan:)

      Poista
    4. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    5. Sähköpostiosoite tallessa. Laitan sulle tänään mailia.

      Poista