lauantai 2. tammikuuta 2016

Koira laihtui ruoan lisäyksestä huolimatta

Aluksi alkoivat kylkiluut näkymään. Ruoan lisäyksestä ja runsasrasvaisemmasta ruoasta huolimatta myös selkänikamat alkoivat näkyä ja tuntua ja lopuksi myös lapaluut alkoivat törröttää...

Koira on sopivan hoikka, jos kylkiluut tuntuvat, mutta ne eivät saa näkyä. Tutolla oli huhtikuussa 2015 suolistotulehdus, jonka jälkeen neito on laihtunut useita kiloja lähinnä sen vuoksi, että siirryttiin vähärasvaiseen ruokaan.  Aikaisemmin vaivannut nesteen kertyminen loppui myös vähärasvaisen ruokavalion ansiosta, joten en tiedä oliko kyse varsinaisesta laihtumisesta vai nesteen poistumisesta. Ehkä molemmista. Puoli vuotta rasvan määrä oli alle 10 g/100g. Mikäli söi runsasrasvaisempaa ruokaa vatsa lakkasi välittömästi toimimasta ja alkoi kurisemaan sekä aamulla koira oksensi keltaista limaa (ei ole tyhjämahaoksennusta).

Koira kesällä 2015 "normaalipainoisena".
Marras-joulukuussa Tuto laihtui lyhyessä ajassa huomattavan paljon ja oli myös todella nälkäisen oloinen; paniikinomaisesti varasteli pöydiltä ruokaa minkä ehti ja nuoli jopa salaattikulhon pohjat. Liikunnan määrä on aina ollut runsas, siihen ei ole tullut muutoksia. Koira on madotettu säännöllisesti kaksi kertaa vuodessa. Yleisvointi oli kuitenkin pirteä ja treeneissä koira jaksoi keskittyä ja tehdä hyvin eikä ollut mitenkään kipeän oloinen- nälkäisen kylläkin.

Aluksi alkoivat kylkiluut näkyä. Lisäsin tietenkin ruoan määrää. Ruoan lisäyksestä huolimatta myös selkärangan nikamat alkoivat näkyä ja tuntua. Lisäsin edelleen ruoan määrää. Kun ruoan määrän lisäys ei meinannutkaan auttaa, lisäsin varovasti rasvan määrää eli aloin antamaan poron ja kanan lisäksi runsasrasvaisempaa kalkkunaa. Vatsa lakkasi heti toimimasta, mutta muutaman päivän kuluttua suolisto tottui kalkkunaan ja vatsa alkoi toimia normaalisti. Iso helpotuksen huokaus! Painoa ei tästäkään huolimatta tullut lisää. Nyt alkoivat jo lapaluutkin törröttää. Silittäminen tuntui siltä kun olisi silittänyt luurankoa...


Kävin joulua edeltävällä viikolla punnitsemassa koiran tutulla eläinlääkäriasemalla. Vaaka näytti alle 28 kg eli koira oli laihtunut toukokuusta puolessa vuodessa viisi kiloa.  En siis ollut kuvitellut asiaa. Eikä se 33 kiloakaan lihaksikkaalle koiralle ollut liikaa, myöskään eläinlääkärin mielestä. Tutoa aikaisemmin hoitanut eläinlääkäri sattui tulemaan paikalle kun olimme aulassa ja oli yllättynyt koiran laihtumisesta. Tunnusteltuaan kylkiluita hän totesi, ettei koirassa ole yhtään rasvaa. Vielä tilanne ei ollut hälyttävä, mutta luonnollisestikaan enää yhtään painoa ei saa lähteä. Ihmetteli myös sitä, että jos koko syksyn koira on voinut hyvin vähärasvaisella raakaruoalla, niin mitä nyt on tapahtunut, että on päässyt laihtumaan noin rankasti ruoan lisäyksestä huolimatta. Tietenkään muutos ei näy heti, mutta olisi pitänyt jo näkyä kuitenkin.

Sovittiin, että aloitan heti Axilur matokuurin. Normaalin kahden päivän sijasta kuurin kestoksi määrättiin 5 päivää. Joulun jälkeen varattiin myös lääkäriaika varmuuden vuoksi ellei lisäkiloja ole karttunut siihen mennessä. Itse en uskonut lainkaan matojen olemassaoloon, onhan koira madotettu säännöllisesti. Vaikka raakaruoalla onkin, ei syö koskaan esimerkiksi raakaa järvikalaa eikä ole päässyt niitä varastelemaankaan. Lisäksi olen monen koiran omistajan kuullut vähättelevän matojen olemassaoloa kaupunkilaiskoirilla nykyisen hygieniatason vuoksi.

Kun matokuuria oli syötetty kolme päivää ei kiloja ollut vielä ehtinyt kertyä, mutta nälkä alkoi selvästi helpottamaan. Muutama päivä kuurin loppumisen jälkeen koira on saanut 2 kiloa painoa lisää eli painaa nyt 30 kg. Kuolleita matoja en nähnyt ulosteen seassa, mutta en nyt niitä mikroskoopilla tutkinutkaan:) Olo alkaa olla varovaisen helpottunut, sillä mitä ilmeisemmin kyse on ollut madoista. Muistan lukeneeni jokusen aika sitten ns. kovista matokannoista, joihin pitää syödä pidempi kuuri, jotta madot saadaan kuolemaan. Eläinlääkäriaika olisi ollut tämän viikon tiistaina, mutta peruin sen painon lisäyksen johdosta. Mutta edelleen seuraan tilannetta tarkasti ja neitoa punnitaan säännöllisesti...

Onko sinun koirallasi ollut matojen aiheuttamaa laihtumista ja mikäli on, monenko päivän kuurilla pääsitte madoista eroon?







12 kommenttia:

  1. Olipas mielenkiintoinen postaus, en olekaan ajatellut että madotettu koira voisi kärsiä madoista silti. Kiitos, viisastuin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan nyt, että kyse on ollut madoista. Siltä nyt ainakin tällä hetkellä näyttää...

      Poista
  2. Haimaspesifinen lipaasi oli hieman koholla toukokuussa 2015, mutta kun siirryttiin vähärasvaiseen ruokaan, arvot palautuivat normaaleiksi. Silloin jäi kroonisen haimatulehduksen mahdollisuus leijumaan ilmaan. Toivottavasti nyt kyse on ollut madoista. Ainakin painoa ollaan hieman saatu lisää. Mutta tulevaisuus näyttää. Jos paino alkaa taas laskemaan, niin sitten mennään heti eläinlääkäriin ottamaan laajat verikokeet ja haima-arvot ensimmäisenä. Toisaalta runsaita keltaisia ulosteita ei ole ollut eikä väsymistä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Selvä hyvä homma :) Meillä ollut haimanvajaatoimintaa sairastava
      sakemanni aiemmin,ulosteet eivät olleet niinkään keltaiset vaan valeahkot. Ei
      myöskään havaittavaa väsymystä. Toivotaan että selviää :)

      Poista
    2. Jep! EG:n sivuilla eräs henkilö juuri kertoi, että hänen sakullaan on myös haiman vajaatoiminta ja oireina oli ollut pelkkä laihtuminen. Ei runsaita ulosteita eikä väsymystä. Oliko sinun koirallasi runsaat ulosteet?

      Poista
    3. Oikeastaan kahdella :D Toisella enemmän oireita kuin toisella.
      Tai jälkimmäistä hoiti erilailla. Toisella havaittiin niin ajoissa
      kuin ennen kahta ikävuotta ja päästiin puuttumaan tilanteeseen ajoissa. Ulosteet pysyivät kutakuinkin normaaleina, ensimmäisellä havaittiin 7 vuotiaana oireita, ehkä niitä oli aiemmin muttei osannut yhdistää. Eka viocase jauheella huonolla menestyksellä, toka sian haimalla hyvällä menestyksellä. Ruuasta johtuen kasat isoni pieneni myös ulosteen haju riippui
      syötetystä ruuasta .

      Poista
  3. OK. Toivotaan, ettei kyse ole haimasta.

    VastaaPoista
  4. Vastaukset
    1. Tuto syö raakaruokaa eli siitä ei pitäisi olla kyse. Nappula ei sovi ehkäpä juuri tuon varastopunkin takia...

      Poista
  5. Eksyin lukemaan tätä sun postausta, ja silmiin otti tuo nesteen kertyminen koiran kroppaan. Meillä on nyt tuo samainen ongelma menossa. Taidan kokeilla myös tuota rasvan vähentämistä. Hän kun syö vallan raakaa, niin helppo tsekata ei sais vähän vähempi rasvaisempaa. Nyt ollaan myös käyty kraniosakraaliterapiassa jonka pitäisi myös pistää nesteitä liikkeelle.

    VastaaPoista
  6. Mekin ollaan käyty kraniosakraaliterapiassa ja kokemukset ovat olleet myönteisiä. Tällä hetkellä ei nestettä kerry, päin vastoin yritetään saada kiloja epätoivoisesti lisää. En olisi koskaan uskonut, että tilanne on joskus tämä mikä nyt on...Tsemppiä teille!

    VastaaPoista